Ammatillisen kehittymisen apuraha

Pirkanmaan Luovat tuottajat ry myöntää vuosittain ammatillisen kehittymisen apurahan yhdistyksen jäsenille. Apurahan tavoitteena on tukea tuottajien osaamisen kehittämistä ja tarjota mahdollisuuksia ammatilliseen kasvuun kulttuuri- ja tapahtuma-alalla.

Apuraha on tarkoitettu jäsenten henkilökohtaiseen ammatilliseen kehittymiseen ja tuottajaosaamisen syventämiseen. Sen avulla voidaan mahdollistaa esimerkiksi uuden osaamisen hankkiminen, kansainvälisiin käytäntöihin tutustuminen tai oman ammattitaidon kehittäminen.

Apuraha ei ole palkkio tehdystä työstä eikä sitä myönnetä palkkakustannuksiin tai tuotantopalkkioihin. Apurahaa haetaan vuosittain yhdistyksen järjestämän haun kautta, ja kulloinkin voimassa oleva hakuilmoitus julkaistaan tällä sivulla.

Mihin apurahaa voidaan myöntää?

  • kurssi- ja seminaarimaksuihin

Opintomatkan osalta hakemuksessa tulee esittää matkan ammatillinen tavoite ja suunnitelma. Apurahaa ei myönnetä työnantajan kustannusvastuulle kuuluviin työmatkoihin eikä tulonhankkimistoimintaan.

Apurahan saajat

Apurahan saajat julkaistaan tällä sivulla myöntöpäätösten jälkeen.

Hakuilmoitus 2026

Pirkanmaan Luovat tuottajat ry julistaa haettavaksi ammatillisen kehittymisen apurahan yhdistyksen jäsenille:

Apurahan tarkoituksena on tukea jäsenten henkilökohtaista ammatillista kehittymistä ja tuottajaosaamisen syventämistä.

 

Apurahaa voidaan myöntää esimerkiksi:
  • täydennyskoulutukseen
  • kurssi- ja seminaarimaksuihin
  • mentorointiohjelmiin
  • suunnitelmalliseen ammatilliseen kehittämisprosessiin
  • ammatilliseen opintomatkaan

Opintomatkan osalta hakemuksessa tulee esittää matkan ammatillinen tavoite ja suunnitelma. Apurahaa ei myönnetä työnantajan kustannusvastuulle kuuluviin työmatkoihin eikä tulonhankkimistoimintaan.

Apurahaa ei myönnetä palkkakustannuksiin, tuotantopalkkioihin eikä tehdystä työstä maksettavaan korvaukseen.

Vuonna 2026 jaettavana on 1.000 €, joka jaetaan 1–3 hakijalle hakemusten perusteella.

 

Hakuaika ja päätökset

Hakuaika on 13.3.–30.4.2026. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei huomioida.

Päätökset valmistelee apurahatyöryhmä, johon kuuluvat Tuuli Penttinen-Lampisuo, Emma Kaari ja Susanna Ihanus, ja joka vie esitykset hallituksen vahvistettavaksi. Työryhmä ei voi itse hakea apurahaa. Hallituksen päätöksistä ilmoitetaan 11.5.2026 mennessä sähköpostitse.

Hakemukset jätetään Google Forms -lomakkeella.

 

Apurahan tilittäminen ja raportointi

Apuraha maksetaan päätöksen jälkeen viikon kuluessa hakijan tilille. Apurahan saaja sitoutuu toimittamaan lyhyen raportin apurahan käytöstä, jonka tulee pääosiltaan olla julkaistavissa yhdistyksen viestintäkanavissa (somepostaus, verkkosivujuttu). Raportointiohjeistus toimitetaan apurahan saajille.

Myönnettyjen apurahojen saajien nimet julkaistaan yhdistyksen verkkosivuilla.

Lisätiedot ja kysymykset hausta:
info@luovattuottajat.fi



Täytä ja lähetä oheinen Forms-pohjainen jäsenhakemuslomake liitteineen. 
Lomakkeen täyttäminen vaatii sisäänkirjautumisen Google-tilille.
Safari-selaimen evästeet voivat aiheuttaa ongelmia, joten suosittelemme
käyttämään vaihtoehtoisia selaimia, kuten Google Chromea tai Mozilla Firefoxia.